wepsi

Vuodesta toiseen

Vuoden vaihteessa tulee taas muutoksia elämään. Heta-liitto jää taka-alalle, kun en jatka varapuheenjohtajana. Viiden ja puolen vuoden rupeaman aikana sattui ja tapahtui, sekä hyvää että huonoa. Opin kaikenlaista itsestäni ja muista. Sekä järjestöelämästä, joka taisi viedä lopullisesti mennessään.

Ainakin tiedän nyt, että viihdyn enemmän tukevassa roolissa taustalla. Tätähän ei tue se, että tungen itseäni joka paikkaan (kuten Invalidiliiton videolle).

Hetassa tuli opittua myös henkilökohtaisesta avusta. Siitä en pääse eroon enkä haluaisikaan. Ilman sitä en pystyisi elämään itsenäisesti.

Ensi vuonna tulee keskityttyä enemmän avustajien saatavuuteen. Siihen on yksi henkilökohtainen projekti meneillään, joka vaatii lähinnä rahoituksen saamista (kenelläkään antaa/lainata 20 000 euroa?).

Pääsen myös uuteen mukaan. Vammaisfoorumin hallituspaikka tulee työllistämään taatusti, samoin HUS harvinaissairauksien asiakasraati.

Muutaman kuukauden päästä loppuvat myös päivätyöt. Määräaikaisuus oli tiedossa, mutta aina se yllättää. En tiedä, mitä teen sen jälkeen. Ehkä yritystoiminta taas aktivoituu tai edellämainittu projekti vie enemmän aikaa.

Kuvassa kakadu. Se piti hatun päässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *