wepsi

kirjoittaminen

Olen aina lukenut paljon, keskustellut kirjoittamalla verkossa ja kehitellyt kaikenlaisia tarinoita. Aikuisiällä keksin, että niitä tarinoita voisi laittaa paperille. Joskus ehkä tulee jotain julkaisukelpoistakin.

Suuri osa kirjoittamisestani on ns. asiatekstiä. Päivän aikana tulee kirjoitettua sähköpostia, someviestejä, chattailtua, ja tehtyä kirjallisia suunnitelmia ja raportteja. Luova kirjoittaminen jää yleensä vähemmälle.

Teoria aikaansaamisesta pohtii tekemista, aikaa, laiskuutta, tehtäviä, työtä, vapaa-aikaa ja ennen kaikkaea sitä, miten jotain saisi aikaan.

Blogissa on kaikenlaisia vapaamuotoisia kirjoituksia elämänhallinnasta. Osa ajatuksenvirtaa ja osa perustuu lukemaani.

Koska työllistän useamman avustajan, len lukenut vuosien aikana varmasti tuhansia työhakemuksia. Useampi vuosi sitten aloin jakaa vinkkejä paremman (täydellisen?) työhakemuksen tekoon.

Aloitin kirjoitamisen opinnot avoimessa yliopistossa 2017, ja sinne oppimispäiväkirja useimmille kursseille ja koko opinto kokonaisuuteen. Päädyin tekemään julkisen oppimispäiväkirjan blogin muotoon.

Täältä löydät siis pohdintaa kirjoittamiseen liittyvistä teemoista, opinnoista ja kirjoista. Seassa on sekalaisia omia tekstejäni.

Kirjoittamisen opintoihin liittyvä matkablogi. Tein blogia kirjoitusharjoituksena, ja opinnoissa analysoin omaa tekemistäni.

bloggaan!

Vuosien jälkeen päätin perustaa oman kunnon blogin, joka ei ole tiettyä tarkoitusta varten. Aiheet liikkuvat sekalaisissa teemoissa: elämä, yhteiskunta, työnantajuus, vaikuttaminen, pop-kulttuuri, internetin ilmiöt….

Teoria aikaansaamisesta on tämän aiheeltaan rajatumpi osio.

Blogissa esitetyt mielipiteet ovat omiani. Ne eivät edusta yritystäni tai muita organisaatioita, joissa olen aktiivinen.

Palautetta voi laittaa wepsi@wepsi.com