Kotisivuillani on osio, jossa kerron lyhyesti itsestäni. Jäin miettimään, miten määritellään minä. Perus-minä on melkein 40-vuotias nainen, joka asuu Helsingissä. Perus-minän lisäksi on perhe-minä, nörtti-minä, järjestö-minä, jne. Olen myös liikuntavammainen, mutta saako se määritellä minua? Liikuntavammahan ei itsessään estä tekemästä mitään. Se estää, että maailmaa ei ole suunniteltu liikuntavammaisia varten. Joka puolella on portaita, kapeita oviaukkoja ja hankalia asenteita, jotka ovat se este.
SMA on kuitenkin osa minua. Se määrittää paljon elämästäni (kaikkea en pysty fyysisesti tekemään ja avustajat ovat aina läsnä). Ilman sitä tuskin toimisin järjestöissä tai kirjoittaisin tätä. SMA on elämäntapa.
Tätä pohdintaa kirjoittaessa osui silmään artikkeli Vammaisuus ei saa määritellä ihmistä, joka käsittelee Antti Teittisen kirjaa vammaisuudesta. Sen herättämistä asioista lisää myöhemmin.
